C=Foorumi

Itselläni parhaat kuusnelos pelit ovat:

- Ultima I,II,III,IV,V,VI (disketti)
- Silent Service (disketti ja kasetti)
- Gunship (disketti ja kasetti erikoisversio)
- Project: Stealth Fighter (disketti)
- Airborne Ranger (disketti)
- Pirates (disketti)
- Times of Lore (disketti)
- Elite v2 (kasetti)
- Last Ninja I,II,III sekä remix (kasetti, disketti, moduuli)
- Space Rogue (disketti)
- Impossible Mission I,II (kasetit)
- Eureka (kasetti)
- Moonfall (disketti)
- sekä todella harvinainen Jukka Tapanimäen Aikaetsivä (disketti)

Kaikki alkuperäisiä pelejä. Tuota listaa voisi jatkaa todella loputtomiin...... 

Näitä on niin monia ettei jaksa kaikkia muistaakkaan mutta tuo wizard of war oli se ensimmäinen peli meillä ja sitä tahkottiin veljen kanssa kaksin pelinä niin että joikkarit huusi armoa.   http://www.youtube.com/watch?v=Buc-YnnN0rk&feature=PlayList&p=DE1E2B9CCBAD6E63&index=0&playnext=1

Montahan niitä on, mutta Pulteri ja Donald Duck on sellasia, jotka ensimmäisinä tulee mieleen. Ehkä juuri siksi, että noita ei itellä ollut ja kun niitä harvakseltaan pääsi serkuilla pelaamaan, niin ovat olleet sellasia harvinaisempia herkkuja.

Ns. omista peleistä parhaimpia olleet Solomons Key, World games, Bruce Lee, Express Raider.

Bruce Lee kuitenkin varmaan noista kaikista se ykkönen.

Paras? No se on mielestäni: Pirates!

Se teki ainakaan jo sellaisen vaikutuksen ja riippuvuuden, mihin muut pelit eivät pystyneet vastaamaan kokonaisuutena!

Kuitenkin tällä legendalla laiteistolla on vielä paljon vähintäänkin kiitettäviä/erittäin hyviä pelejä, mutta pitää yrittää pysyä "jotenkin" aiheeessa eikä mainita kuin se paras...

Kyllä se oli muinoin, nyt ja aina Elite.
Muille Eliteen hurahtaneille vinkkinä, että googlatkaapa Oolite.

Paras peli vaihteli ja vaihtelee aina kausittain, mutta eräs joka jäi erityisesti mieleen oli Maniac Mansion. Sitä tahkottiin juniorina vuosikausia aina uudestaan ja uudestaan - josko sen pääsisi läpi. Ekassa versiossa joka meiltä löytyi oli virhe levyllä ja se pakotti pelaamaan peliä vain tietyllä hahmokombinaatiolla (piano-huone ei toiminut ...). Zak McKracken oli myös ajoittain ykkönen. Molemmat on tahkottu läpi jo 20 vuotta sitten mutta edelleen noita tulee aina välillä pelattua läpi. Nykyisin Maniac Mansion tuntuu koomisen helpolta, ehkä se sen aikainen englannin kielen taito oli yksi syy mukavaikeuteen.

Kolmas suursuosikki jota on tullut pelattua ehdottomasti eniten C64 peleistä on Defender of the Crown. Mukavan letkeä pelata läpi aina uudestaan ja uudestaan. Pelaan sitä vielä nykyisinkin ja piti hankkia alkuperäinen disketti- ja kasettiversiokin, ainoastaan diskettiversion toinen alkuperäisversio on haussa.

Ohessa meikäläisen top-lista:

Jolly Roger alias Rally Speedway
Wizard Of Wor
BoulderDash
Space Taxi
G.I. Joe
Beach Head
Beach Head 2
Raid Over Moscow
Seven Cities Of Gold

Tuosta nuo kaksi ensimmäistä ylitse muiden. Parasta A-luokkaa ja mainioita kaksinpelejä saunailtoihin!

Lainaus käyttäjältä: exSyntaxError - elokuu 14, 2012, 16:11
Muille Eliteen hurahtaneille vinkkinä, että googlatkaapa Oolite.

Oi wau tuostahan löytyy OS X-versio myös. Lataukseen välittömästi 

Pääsiäinen meni ja paljon tulikin lomilla pelattua Oolitea. Valitettavasti sinne avaruuteen ei päässyt ihan niin syvällisesti mukaan kuin C64:llä ja MV-matkatelkulla silloin lapsena Eliteä pelatessa, mutta onneksi nykylelut toi edes jotain helpotusta ja videotykillä + 210" screenillä hetkittäin tuli jopa pieni mukanaolon tunnekin. Tionislaan saapuessani oli lastini ilmeisimmin sen verran viranomaisia kiinnostavaa (mm. orjia ja huumeita), että turpaan tuli ja henki lähti kello 01:30 viimeyönä johon lopetin pelaamisen. Kaikenkaikkiaan pääsiäisenä Oolitea tuli yhteensä tahkottua miltein 12 tuntia. Huippupeli tuo Oolitekin (eteenkin expansion packs:eilla piristettynä), vaikka ei nyt kuuslankussa pyörikkään

lähti kans heti lataukseen

Nyt itsellänikin meni pelailuksi pääsiäinen, mutta tulipa uusi tulokas omaan kärkikasti listaan semmonen kuin Retrograde. Joka on kyllä aivan upea kokonaisuus! Musiikki ja grafiikka, sekä pelattavuus on kyllä commodoren 64 elittiä. En voi kuin suositella sitä, jos tykkää ammuskelupeleistä!

Sitten muut kärkikasti pelit on mitä arvostan ovat:

Last Ninja 1- 2, Turrican 1-2 , Laser Squad, Lords Of Chaos, Bubble Bobble, Archon ja edelleen nro 1. Pirates!

ps. onhan noita pelejä mitkä voisi mainita tuohon jatkoksikin, mutta menisi hempskatin pitkäksi listaksi 

Lainaus käyttäjältä: exSyntaxError - huhtikuu 02, 2013, 09:54
Valitettavasti sinne avaruuteen ei päässyt ihan niin syvällisesti mukaan kuin C64:llä ja MV-matkatelkulla silloin lapsena Eliteä pelatessa.

Ah tuttu tunne! Kakarana ne pelit koki jotenkin eri lailla kuin näin vanhemmiten. Omassa huoneessa pienestä mustavalkotelsusta tihrustin pelimaailmaa, eikä se värittömyys ja parempiin koneisiin verraten karuhko grafiikka latistanut tunnelmaa tippaakaan. Aikuisena ja paljon pellanneena sitä on kyynistynyt, eikä mikään peli aiheuta enää samanlaista riemua ja siellä olemisen tunnetta. Oon joskus tutuille pelikamuille koettanut selittää tätä fiilispuolta. Sitä kadonneen pelikokemuksen metsästystä. Sitä tunnetta kun joikkari kätösessä hiippailit pitkin Britannian maita ja todella uppouduit siihen maailmaan tuntikausiksi. On toki uudempiakin pelejä, joiden parissa on vietetty tuntikausia ja samalla tavoin uppouduttu siihen ympäröivään pelimaailmaan, mutta jotain silti puuttuu. Onko se sitten se lapsuuden into ja riemu? Nykypeleihin on todella panostettu. Ne ovat näyttäviä, laajoja ja niissä todella löytyy myös sisältöä johon uppoutua. Entäpä jos nyt eläisin lapsuuttani? Miten kokisin pelimaailman? Olisiko ne pelikokemukset samanlaista intoa ja riemua? Jotenkin mulla on tunne että ei ja perustan väittämäni siihen kun seuraan oman poikani pelaamista. Maailma on muuttunut yllättävän paljon omasta lapsuudesta. Kaiken laiset lapsien lelut ja vermeet ovat jo sellaisia ihmevempeleitä ettei vaikkapa pelikonsoli tai peli aiheuttanut mun pojassa mitään suurta "wau-efektiä". Kaikki tekniikka on jo arkipäivää. Tietokoneet löytyy jokaisen kodista. Ne siis on jo nähty ja omat lapset ovat kasvaneet teknovempeleiden ympärillä. Ne ovat arkipäivää ja pelaaminenkin on tavallaan arkinen asia. Hetkellistä ajankulua ja osa leikkejä.

80-luvulla tietokone ei niin arkipäiväinen vekotin ollut. Vanhemmat tais kerran jos toisenkin tuhahdella tietokoneiden turhanpäiväisyydestä. Nythän tää turhanpäiväinen vekotin on kaikkialla ja kohta et mitään pysty tekemään jos et konetta omista, mutta palataanpa takaisin sinne 80-luvulle. Tietokone ja ne ensimmäiset pelikonsolit olivat jotain uutta pojalle, jonka monimutkaisimmat lelut olivat tyyliin pikkuautot, sähköautorata ja Legot. Ulkomailta olin saanut tuliaiseksi piipittävän elektroniikkapelin (Kuka jessus keksi tuon nimihirviön? Niin ja se peli oli Nintendon Parachute) joka jo sellaisenaan aiheutti wau-fiiliksen. Huipputekniikkaa kodissa edusti väritelevisio ja videonauhuri, jossa oli johdollinen kaukosäädin. Joillain saattoi jopa löytyä sellainen hämmentävä mikroaalloilla lämmittävä uuni ja leipäkone. Rikkailla oli CD-soitin jolle hymähdeltiin. Tuollaisesta kiekosta ei voi kuulua musiikki yhtä hienosti kuin kunnon älpeestä Tällainen nassikka kun sai tietokoneen eteensä ja pääsi pelaamaan niin olihan se näin kärjistetysti sanottuna aivan toisenlainen elämys kuin hiekkalaatikolla neppaaminen tai legoilla rakentelu, vaikka hauskaa touhua nekin olivat, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Tietokoneita kai jollain tavalla myös kammottiin ja pelien pelaajille naureskeltiin koulussa. Ainakin omalla kohdalla pienessä kylässä eläneenä muistan joutuneeni kakarana rankankin vinoilun kohteeksi kun pelasin. "Vittu mitä touhua. Ooks vähän tyhmä kun bittiä nypläät". Nykyään tilanne on aivan toinen. "Kaikki pelaa" ja pelejä on niin lapsille kuin aikuisille. Tytöille ja pojille. Näin ne asiat muuttuu ja arkipäiväistyy.

Voin olla hakoteilläkin. Setä tässä vaan murisee ja haikailee niitä tuntemuksia, joita pelaaminen joskus aiheutti. Ehkei sitä samaa tunnetta koskaan enää löydy tässä kyynisessä ja kiireisessä maailmassa, mutta aion sitkeästi jatkaa etsimistä. Kuusnepan parissa ainakin olen lähellä sitä vanhaa kauan sitten kadonnutta

Huh! Tässähän alkaa jo kuulostamaan vanhemmiltani. "Ennen kaikki oli paremmin", "Kesät kesti kauemmin ja oli aina lämmintä", "Hiihdettiin kouluun kesät ja talvet" Saatan kuulostaa kornilta, mutta kyllä joskus kaipaan takaisin 80-luvulle. Siihen viattomuuden ja kiireettömyyden aikaan





Aiheeseen liittyvät kuvat 




Lisää ihanaa kasarinostalgiaa naamakirjasta -> https://www.facebook.com/pages/80-luku/367995173240622?fref=ts

Tuo fmaticin teksti kävisi melkein minunkin kirjoittamasta Silloin 80-luvulla kotimikrot olivat uusi ja ihmeellinen asia ja sen kun pääsi nuorena poikana kokemaan, niin nykytietotekniikasta on samanlaista innostusta vaikea enää saada. Valitettavasti aikuisiällä ei pelaamiselle enää ole samalla tavalla aikaa On se kuitenkin sen verran syvään juurtunut, että pelit tuskin jäävät ennen kuin miehestä aika jättää. Tällä se innostus peleihin minulla alkoi:

Näköjään kuusnepa vetoaa nuorempiinkin pelaajiin

Omien vekaroiden suosikit ovat ainakin: Krakout, Stunt Car Racer ja Gianna Sisters

Hienoa että muutkin kokevat vähän syvempiä fiiliksiä pelatessaan ja etenkin silloin lapsena/nuorena niitä tuli koettua enemmän. Olen miettinyt mikä saa itseni vieläkin innostumaan kuusnelosesta ja amigasta niin paljon. Ja miksi ne muistot pelaamisesta ovat niin kovin rakkaita. Luulen että suurin syy on ollut pelaamisen ja pelimaailmojen tarjoama vastapaino koulukiusaamiselle silloin aikoinaan. Pelit tarjosivat loistavaa todellisuuspakoa ja pelatessa ei ehtinyt murheita miettimään. Oli minulla pari kaveriakin, jotka innostuivat myös pelaamisesta sen jälkeen kun he kävivät luonani "nepailemassa". Toinen syy on varmaan pelifiiliksen jakaminen kaverin kanssa. Yksi luokkakaveri joka silloin innostui kuusnelosella pelaamisesta on keräillyt vanhoja koneita ja pelejä vielä nykyäänkin ja muutamia vuosia sitten kokoonnuimme tasaisin väliajoin pelaamaan kuusnelosella ja muistelemaan menneitä. Eikä tämä retrokipinä suostu kuolemaan, luultavasti koskaan.

Omalla kohdalla pelimaailmoihin uppoutuminen tapahtui voimakkaammin amigapeleissä kuin nepalla, johtuen varmaan myös siitä että tarve todellisuuspaolle oli vuosien 92-94 aikaan voimakkaimmillaan, jolloin pelasin lähinnä amigalla. Tarkoitan tässä nyt pelejä kuten Wing Commander, Dune ja Monkey Island 1 & 2. Muistan miten Wing Commanderin maailma tuntui niin elävältä ja tunnelmalliselta. Ei haitannut vaikka peli nyki perus A500:lla aivan törkeästi. Silloin ei ollut kokemusta paremmastakaan, joten se ei menoa haitannut ollenkaan. Koetin tehtävien aikana pitää siipimieheni hengissä ja jos siipimies kuoli, niin aiempi tallennus oli pakko ladata, vaikka tehtävä olisi muuten onnistunut. Pelaajana tunsi olevansa yksi piloteista ja pelissä oli vahva tunnelma, joka piti otteessaan.

Nykyään on tosiaan joitakin upeita uudempia pelejä joiden pariin jää kunnolla koukkuun ja jotka etäisesti muistuttavat sitä syventymisen maailmaa joka itsellä oli. Niistä en enää kehtaa kirjoittaa tähän kun meni jo paljon ohi alkuperäisen aiheen, mutta tuo fmaticin kirjoitus herätti ajatuksia, joita piti laittaa "vastaukseksi".

Listaanpa omat c64 pelisuosikitkin, ettei ole pelkkää offtopic asiaa. Pelit eivät ole välttämättä parhausjärjestyksessä, koska joidenkin kanssa on mahdotonta tehdä eroja. Yhtä parasta on aivan mahdoton sanoa, mutta tässä oma top 10:

Pirates!
Street Hassle
Wizball
Barbarian
American Icehockey
Bruce Lee
Barry McGuigan's Boxing
Target Renegade
Maniac Mansion
Paperboy