|
Commodore 64 ja pelit - Syventävät opinnot...
Kuten jo aiemmin onkin käynyt ilmi on Commodore 64:lle julkaistu runsain määrin pelejä. Tarkkaa lukua on vaikea lähteä arvioimaan, mutta paljon niitä on. Laadullisesti hyvinkin vaihtelevia, surkeista räpellyksistä aina elämää suurempiin klassikkoihin. Tässä sepustuksessa esittelen muutaman tuotoksen.
Terra Cresta
Ensimmäisiä kuusnepalla pelaamiani, sekä omistamiani pelejä oli kolikkopelistä enemmän ja vähemmän onnistuneesti käännetty Terra Cresta.
Mitenkään erityisen näyttäväksi tai klassikkoksi ei Terra Crestaa voine kutsua, mutta lämpimät muistot tästä jäi mieleen. Suhteellisen simppeli, perinteinen ylöspäin scrollaava räiskintäpeli, jollaisia julkaistiin tuohon aikaan runsaasti eli ammutaan kaikki mikä liikkuu ja kun riittävästi ollaan ammuttu siirrytään loppupahiksen jälkeen seuraavalle tasolle, keräten siinä sivussa lisäherkkuja eli tulivoimaa aparaattiin. Pelin kolikkopeliversio julkaistiin vuonna 1985 ja C64-versio vuotta myöhemmin. Tiivistettynä: Pelkistettyä, simppeliä ja karua, mutta kyllin haastava ainakin kaltaiselleni rähmäkäpälälle.
Starion
Omituinen vektorigrafiikalla toteutettu Starion onnistui kerran jos toisenkin hämmentämään tuoretta C-64 fanipoikaa. Oheisessa kuvassa "vauhdikasta" avaruustaistelua parhaimmillaan. Se mikä grafiikassa hävittiin, se mielikuvituksella paikattiin ja eihän tuolloin paremmasta tiedettykään.
Melbourne Housen Starionin ideana oli ammuskella avaruudessa lentäviä kirjaimia. Omituinen idea, joka ei koskaan oikein minulle avautunut, mutta sehän ei suoranaisesti menoa haitannut, sillä tätäkin koeteltiin aikoinaan melkoisesti vääntää. Jälkeenpäin tarkasteltuna kovinkaan kaksisesta tuotoksesta ei ole kyse. Kuka tunnustaa käsi sydämellä moisen kirjaimien räiskinnän aiheuttavan suunnatonta pelaamisen riemun läiskähdyksiä? Kuitenkin Starion ansaitsee paikkansa ainakin ensimmäisten omistamieni pelien kultaisella muistojen jalustalla!
Wizardry
The Edgen julkaisema ja S.T. Chapman:n koodaama varsin omalaatuisen "rooliseikkailu". Paljon tutkittavaa, hämäriä vihulaisia ja kuitenkin suhteellisen haastavaa ajanvietettä.
Erityisen lämmöllä muistan pelin taustamusiikkia, josta vastasi Mike Alsop. Melkoisen hellyyttävää rimpuuttelua, jossa ei todellakaan suuresti SID:n hienouksia hyödynnetty.
Commando
Jälleen yksi lukuisista C-64:n kolikkopelikäännöksistä. Pelin tarina lyhykkäisyydessään: Supersotilas Joe rynnäköi tasolta toiseen kylmentäen vihulaisia ja hoidellen lopussa olevan linnoituksen maan tasalle.
Commando on simppeli pystysuoraan "skrollaava" perinteinen, mutta pelattava ja lieviä addiktioita aiheuttava räiskintäpeli vuodelta 1985. Suora käännös kolikkopelistä on onnistunut varsin hyvin ja haastavuutta on kolikkopelikäännöksille tyypilliseen tapaan runsaasti. Sankari kipittää pitkin maita ja mantuja uskollisen rynnäkkökiväärinsä ja muutaman kranaatin turvin, joita maastosta saa haltuunsa silloin tällöin, joiden avulla vastustajien rivit harvenevat "rynnäpyssyä" tehokkaammin. Vainolaisia kentällä riekkuu riittävästi ja välillä tuntuu, että eihän sinne sekaan meinaa edes mahtua, mutta jotenkin siellä kieli keskellä suuta onnistuu luovimaan aina loppulinnoitukseen saakka, jossa vasta helvetti todellakin pääsee valloilleen lukuisten vastustajien kirmatessa kylmentämään sankarillista Commandoa. Riittävän määrän vastapuolen taistelijoita kylmennettyään on linnoitus historiaa ja sama riehuminen odottaa seuraavalla tasolla
Monty Mole tuo anti-sankarien kuningas...
Tasohyppelyjen "pioneereihin" kuuluu ehdottomasti Gremlin Graphics:n Monty Mole-pelit. Monty Myyrä on pahamaineinen rosvo, jota eivät vankilat pidättele. Kaikissa Monty-peleissä ohjastetaan myyrää pakomatkallaan ratkoen erilaisia ongelmia.
Tarkkaan ajoitetut hypyt ja liikesarjat ovat ehdoton edellytys menestyksen tiellä. Monty Mole-sarjalla on varmasti oma vankkumaton kannattajakuntansa. Ehkäpä yksinkertainen idea ja nokkelat ongelmat takasivat pelisarjan suosion?
Monty-pelit on julkaistu lukuisille 8-bittisille koneille.
Monty Mole.
Ensimmäinen versio on itselleni tuntematon ja uskallan kaikkia pyhiä arvoja loukaten sanoa: Onneksi. Ensimmäinen versio jaksoi viihdyttää näin myöhempänä aikana pelattuna vain muutaman hetken. Tulipahan testattua ja mainittakoon tämä nyt kuitenkin sarjan ensimmäisenä pelinä.
Monty Is Innocent.
Tästä Monty-pelistä minulla ei myöskään hirveästi ole kokemusta. Ilmeisesti se onkin julkaistu ainoastaan Spectrum 48k:lle(?) Ohitankin sen vain maininnalla...
 .
Monty On The Run.
Monty On The Run on jo huomattavasti vetovoimaisempi Monty-peli. Taustalla soi yksi legendaarisimmista Rob Hubbardin biiseistä. Huomaamatta aikaa
pelin parissa kuluu runsaasti perinteisellä selityksellä: "Katson vielä seuraavan ruudun ja se on siinä". Edelleen Monty peleille uskollisena pysytään askeettisessa grafiikassa, mutta siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siksi pelaaminen on hauskaa, jopa näin vuosien jälkeenkin. Emulaattorivetoisesti myyrän ohjailu on aavistuksen kankeaa, mutta aidolla kuusnepalla testattuani oli pelinautinto TAC-2:lla omaa luokkaansa.
Auf Wiedersehen Monty.
Mielestäni sarjan ehdottomin hitti. Monty seikkailee ympäri Eurooppaa perässään kansainvälinen INTERMOLE - poliisi. Tavoitteena on kerätä tarpeeksi rahaa ostaaksesi saaren, jossa Monty voi viettää rauhassa eläkepäiviään. Jo edellisestä osasta tuttua: hypi, pompi ja poukkoile-kaavaa noudattaa tämäkin ja musiikista vastaa maestro itse eli Rob Hubbardin. Viihdettä useammaksi toviksi jos kyseinen genre miellyttää.
Impossamole.
Impossamole on viimeinen rahastusyritys Gremliniltä nyhtää ne viimeisetkin Monty-fanien pennoset parempaan talteen.
Peli on sitä samaa vanhaa kuin ennenkin, enkä tästä enää vastaavia riemunkiljahduksia päästänyt kuin parista aiemmasta Monty-pelistä. Testatkaa ihmeessä koko sarja. Varauksella voin suositella kaikkia ja varauksetta Monty-hittejä:
Monty On The Run ja Auf Wiedersehen Monty. Kaikkinensa ihan viihdyttäviä pelejä ja takaavat huvia pitkäksikin aikaa.
|
